perjantai 1. heinäkuuta 2016

Havaintoja arjesta

Luvassa sitä ei niin siloteltua lapsiperhearkea:

  • Yöpöydälläni on aamutossut, kirja ja otsalamppu. Esikoinen toi aamutossut eräänä aamuna ennen seitsemää ja patistin hänet katsomaan piirrettyjä ja kielsin yritykset laittaa tossut jalkaani. Huolehtivainen poika jätti ne siis yöpöydälle odottamaan. Lukutoukaksi en voi itseäni kutsua, on ihanaa lukea ennen nukkumaan menoa, mutta kun on joulusta asti nukkunut 2h pätkissä, niin sivu per ilta on tavanomainen saavutukseni. Niin ja se otsalamppu, olemme kiistelleet lukulamppujen oikeaoppisesta sijoittamisesta muutosta lähtien (eli vasta 3,5vuotta), toinen lampuista on jo rikkikin ja kesän aikana on tarkoitus vaihtaa makkaria lasten kanssa. Otsalampulla mennään siis (tämä lienee jo vinkattu Pirkkaniksiksi)!
  • Kuopus tarjosi tässä eräänä yönä vaihtelua tuohon tasaisen tappavaan yörytmiinsä ja konttasi, kiipesi, nauroi ja höpötti klo 01.30-04.40.
  • Valitsin muuten uutta tapettia uuteen lastenhuoneeseen viikon verran. Jokaisen liikenevän hetken. En edes tiedä montako tuhatta tapettia kävin läpi. Nooooh, nyt olen päättänyt että seinät maalataan...
  • Sisustukseemme kuuluu tällä hetkellä vakiona kaksi jumppamattoa, sillä sain mieheltä synttärilahjaksi aktiivisuusrannekkeen (soveltuu myös puruleluksi). Onneksi ranneke ei tunnista, koska kävelylenkillä toisessa kädessä vaappuu jäätelötuutti.
  • Esikoinen jäi kiinni ensimmäisestä kirosanastaan. Käytti sitä sujuvasti lauseessa. "Mikä hel*tti sillä iskällä nyt siellä töissä kestää". Hups, peiliin katsomisen paikka. Taisin kuitenkin selvitä säikähdyksellä, koska lausahdusta ei ole kuultu toistamiseen.
  • Esikoinen muuten toteaa lähes päivittäin että "iskän pitää tehdä paljon töitä, että päästään taas Espanjaan!"
  • Miljoona flunssaa sairastanut kuopus on oppinut erihyödyllisen taidon tekoyskiä!?!
  • Päätin lopettaa puutarhahommat keskikesään. Meni hermo yrtit syöneisiin toukkiin ja kukat valloittaneisiin kirvoihin. Ehkä ne iloitsevat puutarhastani enemmän.
  • Esikoinen osti isälleen syntymäpäivälahjaksi kärpäslätkän.
  • Parhaillaan kuuntelen linnunlaulua itkuhälyttimestä. Taitaa tipu tietää, että yleisö on pakotettu kuuntelmaan konsertti alusta loppuun.
  • Esikoinen sen sijaan laulaa iltaisin sängyssään "Mul on jano lähteesi vettä", yrittäessään viivyttää nukkumaanmenoa vesilasillisella.

    perjantai 8. huhtikuuta 2016

    Neljä (plus kaks)

    Kuopuskin on huomaamatta kirinyt puolen vuoden ikään!

    Puolivuotias vauva:
    • Omaa pohjattoman vatsan (geeneissä)
    • On melkoinen sylivauva, tosin on nyt hapuillen opetellut syöttötuolissa istumista, josta käsin kokee valloittavansa maailmaa
    • Ei turhia itkeskele ja eikä pienistä hätkähdä (onhan hän kasvanut tämän ryhmärämän keskellä)
    • Nauraa takuuvarmasti veljensä sekä koirien toilailuille
    • Pureskelee kaikkea tielleen osuvaa, mutta hampaita ei vain näy eikä kuulu
    • On myöskin varsin taitava nipistelijä
    • Kääntyilee ja pyörii, muttei vielä liiku eteen- tai taaksepäin
    • On käynyt ensimmäisellä ulkomaan matkalla
    • Jätti sinne hyvät päikkärinsä
    • Kohtalaiset yöunet tyssäsivät jouluun, viimeiseen kolmeen kuukauteen unipätkät olleet korkeintaan 2h kerrallaan
       

    Puolivuotias isoveli:
    • Ei ole järin kiinnostunut vauvoista
    • Ei osaa vastata kysymykseen onko vauva tyttö vai poika tai sisko vai veli
    • Lukee vauvan perheenjäsenekseen (heti koirien jälkeen)
    • Saa temppuiluunsa voimaa veljensä hekotuksesta
    • Valloittaa maailmaa sellaisella vauhdilla ja kysymysvyyhdillä, että meinaa pienemmät jäädä jalkoihin

    Puolivuotias kahden lapsen äiti:
    • On hyvin, hyvin väsynyt
    • On onnellinen olemassa olevasta äitivertaistukiverkostostaan
    • Omaa hyvin lyhyen pinnan, korottaa ääntään aivan liian usein, tiuskii
    • Nauraa esikoisensa kanssa iltahepuleissa
    • Silittelee kuopuksensa harvaa tukkaa ja ihmettelee ajan kiirimistä
    • Unohtaa liian usein rajallisuutensa ja hyppää tämän tästä töissä tai harrastuksissa
    • Ei meinaa millään käsittää, ettei elä missään poikkeustilassa vaan kautta aikojen vanhemmat ovat selvinneet tästä selväjärkisinä
    • Aikoo huomenna lähteä tyttöjen"reissuun" Helsinkiin ja viipyä yön yli!!!

    Perheen koirat ja isäntä vaikuttavat kaikki yhtä hölmistyneiltä.

    Esikoisen puolivuotiskatsauksen voi lukea täältä (klik).

    keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

    Kolmevuotias mielikuvitusmatkailija

    Minä: Huomenna sulla on sitten se neuvola.
    3v: Hoitaako ne siellä pikkuveljeä?
    Minä: No pikkuveljeä joo, mutta sä oot jo niin iso, että sua se täti varmaan pyytää kertomaan jotain ja piirtämään. Ehkä se sanoo, että seisoisitko yhdellä jalalla. Tottelethan sä sitten, etkä kiukuttele?
    3v: Ai minne se menee?
    Minä: Ai kuka?
    3v: No se toinen jalka?

    Onnea rakas hölösuuni!

    perjantai 5. helmikuuta 2016

    Yösyömisiä

    Siinä nyt ei ole mitään uutta, että esikoinen ilmestyy sänkyymme aamuyöstä tyyny ja unilelu kainalossaan. Mutta että sillä unipupulla oli eväät mukana!?!


    Ja kuopuskin heräsi vain joka toinen tunti! ;)


    Hyvää viikonloppua, muistakaa levätä!

    keskiviikko 27. tammikuuta 2016

    Havuja pentele

    Kuopuksen tulon myötä arkipäiviämme rytmittää esikoisen päiväkotiin menot ja poistulot. Toistaiseksi esikoinen on päiväkodissa 3-4 päivää viikossa, 5-6 tuntia. Tiedostan turhankin hyvin, että järjestely jakaa mielipiteitä. Minä siis hoidan viennit ja haut, ehkä omatuntoani helpottaakseni. Esikoisen ei tarvitse herätä aikaisin aamulla ja päivät ovat lyhyitä, olenhan minä kuitenkin kotona. EI NIIN MITÄÄN JÄRKEÄ! Päiväkodilta jo huomauttivat heti syksyllä, että esikoisen leikkiaika jää kovin lyhyeksi, kun ruokailut ja päiväunet vievät päivästä osansa. Talven tultua pukemisrumba on aivan jäätävä (liikumme tuon matkan, 2km suuntaansa, vaunuilla ja seisomalaudalla)! Kaiken päälle huonosti nukkuva vauva (kyllä tämäkin) ja uhmaileva vajaa kolmevuotias.


    Seuraakin otteita elämästämme:

    Paukkupakkasilla on saanut käyttää mielikuvitusta. Jonkun sortin ratkaisuksi on keksitty, että kuopus puetaan (empiirinen tutkimus sopivasta vaatekerrosten määrästä on vielä kesken) ja tuikataan vaunuihin lämpöpussiin, körötellään hetki kotikadulla ja rahdataan vaunut ja uinuva vauva eteiseen (jossa vetää kiitettävästi). Joskus nukkuu, toisinaan taas ei.


    No, olipa kerran maanantai ja pakkasta luvattu yli sietokyvyn. Sain loistoidean, että päästään päiväkotiin lähibussilla. Bussi kulkee kerran tunnissa, vain päiväsaikaan ja sen reitti kulkee niin kiemurrellen, että hitausennätykset lienee päivittäisiä. Vaunuilla meiltä kulkee päiväkodille n. 20 minuutissa, joten bussista myöhästyminen muuttaa suunnitelman. Hairahduin taas ajattelemaan, että esikoinen pukisi haalarinsa sillä aikaa kun imetän kuopusta. Riehumiseksihan se meni. Lopulta välihaalari saatiin jotenkin päälle ja esikoinen raahasi toppahaalarin olohuoneeseen puettavaksi. Ja laskeutuessaan haalarin päälle "PAM", kolautti silmäkulmansa tv-tasoon! Ryntäsin (kuopus edelleen tississä kiinni) pakastimelle hakemaan kylmää! Juoksin takaisin parkuvan esikoisen luokse ja "PAM" löin jalkapöytäni sohvan kulmaan... Ihme ja kumma, kaikesta tästä huolimatta ehdimme bussiin ja päiväkotiin!


    Seuraavaksi aamuksi olikin sitten luvattu kosolti lunta. Luovuimme säässä kuin säässä kulkevista Emmaljungistamme, kun saimme tietää kuopuksen tulosta. Ostimme huomattavasti kevyemmät ja ketterämmät rattaat täyskumirenkailla ja kantokassilla, koska nämä olivat käytännössä osoittautuneet meille tärkeimmiksi ominaisuuksiksi. Tiesin siis jo ennalta, että vaunuilla päiväkotimatkaa on turha lähteä tekemään. Suuntaisimme hyvissä ajoin lähibussin pysäkille, vaunuilla (seisomalaudasta puhumattakaan) nuokin metrit tuottivat tuskaa. Siinä sitten odoteltiin ja odoteltiin ja odoteltiin. Luovutettiin vasta vajaan puolen tunnin jälkeen. Palasimme kotipihaan, kaappasin nukkuvan vauvan vaunuista (ja lämpöpussista), puin sisällä väkisin vielä yhden haalarin vauvan päälle ja hikihatussa viritin topatun nyytin rintareppuun. Ajatus luisti hämmentävän hyvin valvotun yön jälkeen ja tajusin ottaa esikoiselle lampaantaljan pulkkaan. Sitten lähdettiin tekemään matkaa uudestaan. Uhmaikäinen ei todellakaan hyväksynyt mitään karvaa pulkkaansa, mutta lopulta päästiin matkaan. Lunta oli sääriin asti, auroista ei tietoakaan. Joten eihän se pulkkakaan siellä hangessa kulkenut, 100m matkan aikana pulkka poikineen kaatui 5 kertaa askeleistani muodostuneeseen polkuun. Oli pakko luovuttaa. Esikoinen oli harmissaan. Kun oli tarvottu takaisin kotiin, naapurin äiti laittoi viestiä, että samanikäiset tytöt toivovat kavereita kylään! Mikä pelastus! Varmasti he olivat seuranneet menoamme ikkunasta, mutta väliäkö tuolla. Lopulta vietimme oikein mukavan päivän naapurissa (jonne työnsin vaunut sisulla ja yhtään pidemmälle en olisi jaksanut).


    Seuraavana aamuna esikoinen ei kelpuuttanut pulkkaa, lähdimme liikenteeseen siis vaunuin. Puolessa välissä meinasin luovuttaa, mutta tällä kertaa pelastaja oli toinen naapuri, joka kiskoi kahta lastaan päiväkotiin pulkassa ja rattikelkassa. Rattikelkassa istunut tyttö kutsui esikoisemme kyytiin ja niin naapurin rouva sitten kiskoi kolme lasta päiväkotiin minun seuratessa keventyneillä vaunuilla. Kiitos ja kumarrus!

    Näissä aamuisissa valtataisteluissa pahin pohjanoteeraukseni lienee se hetki, kun nostin uhmaikäisen sisävaatteissa ulos "lähdetään sitten ilman haalaria!" -huudon saattelemana. Aikuismaista, yeah I know. Tuon "pas*a mutsi" -fiiliksen saattelemana kaivoimme illalla esiin askartelutarvikkeet. Esikoinen on äärimmäisen kiinnostunut liikennemerkeistä sekä kaiken maailman merkkivaloista. Näin ollen askartelimme pukeutumisliikennevalot! Ihan meikäläisen omaa pedagogiikkaa, joten ideaan on syytä suhtautua varauksella. Kun pukeminen aloitetaan nollasta "syttyy" punainen valo, kun puolet vaatteista on päällä saa poika liimata valoihin keltaisen valon ja kun lopulta on valmista on vihreän valon vuoro. Toimii silloin tällöin. Helpommalla pääsee, kun antaa pojan toljottaa piirrettyjä ja kiskoo samalla vaatteet tämän niskaan.


    Maanantaina esikoinen jäi nuhaflunssassa kotiin. En taas saanut kuopusta nukahtamaan päiväunille, lykin vaunuja terassilla, mutta minimies on oppinut siihen, että nukahtaa päiväkotireissuilla kun vaunut oikeasti kulkevat eteenpäin. Mutta ai että, minkä neronleimauksen sain! Esikoinen tv-ruudun äärelle, käteen itkuhälytin. Taskuun hälyttimen toinen pää ja avot; tarvoin kotikatua edestakaisin vaunujen kanssa, esikoisen selostaessa hälyttimeen Teletappien toilailuita (tämä toki ei olisi ollut tarpeen) ja tiesin ettei hänellä ole hätää kotona.

    Kerrottakoon vielä, että eräänä aamuna rähjäsin kuopukselle silmät ristissä tämän itkiessä. "Mikä sulla on? Oot nukkunu, syöny ja vaippa on puhdas! Miksi itket?". Tähän esikoinen totesi "äiti, siksi kun vauvat vaan on sellasia, että ne itkee". <3 p="">


    Rahalla saa ja hevosella pääsee 😂