perjantai 16. tammikuuta 2015

Diettivietti

Jaa mitä kuuluu uudenvuodenlupaukselle kuuluu? No hienosti menee, olen läpikäynyt jo "aloitankin vasta loppiaisen jälkeen"- ,"no onhan nämä kaapit ensin syötävä tyhjäksi"-, "silloin voi herkutella kun joku toinen tarjoaa"- ja viimeisimpänä "jos ite leipoo niin voi syödä" -dietit... Varsin armollinen olen siis ollut itselleni ;).

torstai 1. tammikuuta 2015

Vuosi vaihtui

Niin se vuosi meni ja vaihtui ennenkuin ehdin summata vanhaa vuotta.



Sanottakoon, että vuonna 2014 ainakin:

  • vuosi alkoi vailla tietoa tulevasti ja lopulta poiki allekirjoittaneelle 2 työpaikkaa, (joista toisen hyvästelin nyt vuoden vaihteessa) ja miehelle uuden tittelin

  • koettiin onnistumisia, mutta myös pettymyksiä, joiden seurauksena koitetaan taas muistaa, ettei kaikkea voi kontrolloida!
  • tallentui paremmin muistiin, kuin väsymyksestä sumuinen 2013
  • oli voimistelutreeneihin ja -areenoille paluun vuosi, yksi parhaita päätöksiä ikinä!
  • pojan kehitys otti huimia harppauksia vauvasta taaperoksi, voi ihme mikä pieni, vauhdikas ja äänekäs huumoriveitikka täällä nykyisin asuu!
 
  • some ja blogit avasivat uusia maailmoja, tutustuin mm. niiden kautta uusiin ihmisiin
  • karvakuonomme ajoivat monen monta kertaa osa-aikakotiäidin raivon partaalle, mutta olivat silti aina tarvittaessa valmiita lohduttamaan tai lämmittämään varpaita!
  
  • edellinen uudenvuodenlupaus keskeneräisyyden sietämisestä täyttyi nipin napin, eipä ollut pahitteeksi, että anoppi totesi jouluaattoaamuna, että kyllä pellavapöytäliinan kuuluukin olla ryppyinen, kun valittelin oikomistani silittämisen ohi!


2015

  • lupaan huolehtia itsestäni paremmin (kivasti mies onkin hankkinut jääkaappiin SEITSEMÄÄ erilaista juustoa!?!), lupaan myös olla armollisempi itselleni
 
  • yritän elää päivä kerrallaan
  • en haluaisi vaihtaa työpaikkaa (toivottavasti moneen vuoteen!)
  • blogi ja muutkin some -päivitykset jatkakoon arkirealistisella otteellaan - kiitos, kun seuraat toilailuitamme!

Toteutukoon 2015 paljon toiveita!


P.S. Melkoisen masentava uudenvuodensymboli tuo lumiukko, sen hymysuu oli nimittäin tippunut vuoden ensimmäiseen aamuun mennessä ja Lukan käsittelyn jälkeen ukosta oli jäljellä vain muisto... ;)