perjantai 31. lokakuuta 2014

Taaperotouhuja

Kaksi osa-aikatyötä, voimistelukisakauden päälle pärähtäminen ja pikkujouluhulinat, eli elämä, pitävät kiireisenä. Näin ollen pojan 1,5-vuotiskatsaus jäi ajatuksen tasolle, mutta kukas minua estää kirjoittamasta 1v.+7kk  ikäisestä pojasta! Hän:
  • viihtyy päiväkodissa, eikä paljon äidin/isän perään vilkuttele
  • on melkoinen ikiliikkuja, ainakin hetken lämmettyää

  • muodostaa alkeellisia lauseita, kuten "ei-oo-kakka" ja "äiti-memee" (oletusarvoisesti memee = menee, mutta toisaalta myös "tutti-memee" ja "taito(=maito)-memee" joten ota tuosta nyt sitten selvää...)
  • R-A-K-A-S-T-A-A Teletappeja! Niin ysäriä! (ja tietenkin hokee juuri Hipsun nimeä lakkaamatta, sanoen "Ittu, Ittu"...)
  • kävelee myös takaperin, varsin hyödyllistä!
  • tykkää palloista ja piirtämisestä (mm. tv-ruutuun kuulakärkikynällä), mutta ennen kaikkea vedellä lotraamisesta!

  • kasvattaa hiuksiaan holtittomasti ja joutui hiljattain taas kotiparturoinnin uhriksi

  • (& muu perhe) opettelee nukkumaan ilman pinnasängyn pinnoja

  • on edelleen varsin kova syömään, mutta ymmärtää jo valitettavan hyvin pullan ja rusinan eron...

Reilun puolitoistavuotiaan äiti: 
  • kasvattaa silmäpussejaan ja kokee elävänsä ruuhkavuosia!
  • on valtavan onnellinen lapsen myötä vahvistuneista suhteista läheisiin ja löytyneistä uusista ystävistä ja tuttavista! 
  • ja koittaa kotiäitipäivinä(kin) löytää luovuutensa ja keksiä vaikka tikusta tekemistä!

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

"ikki"

Kovasti olisi asiaa, mutta täällä sitä taas juostaan pää kolmantena jalkana. Tilannetta ei varsinaisesti helpota silmääkin nopeampi taapero.

Ensin pähkäilin pääni puhki voidaanko ostaa pojalle hella "ihan-muuten-vaan" -lahjaksi, sitten valitsin sitä nettikirppiksiltä yhden iltapäivän, odotin innoissani koko työpäivän nähdäkseni ensimmäisen hellaleikin...
ja tässä lopputulos!

perjantai 10. lokakuuta 2014

Tahattomasti naamiaisasussa!


Ville Vallatonkin osallistui serkun synttäreille!

maanantai 6. lokakuuta 2014

Lomarealismia Epsanjan auringon alla


Tänä vuonna pähkäilimme lomamatkan täydelliseksi ajoitukseksi syyskuun puolivälin. Lähdimme pakoon pimeneviä ja myrskyäviä iltoja appiukon Epsanjan "kotiin". Otimme mukaan myös kaveripariskunnan vauvoineen päivineen. Loma koostui rennosta altaalla chillailusta, maltillisesta nähtävyyksien kiertelemisestä ja hyvin syömisestä! Mitä sitä ihminen voisi muuta lomalta toivoa!?! Toki matkaan mahtui muutama kommelluskin.


Otteita lomarealismista:


Tapaus 1.

"Pitäkää aina mukananne kahdet avaimet siltä varalta, että toiset häviävät", kuului appiukon jättämä ohjeistus. Arvatenkin 6 hengen seurueemme lähtöjärjestelyt asunnolta olivat jokseenkin kaoottisia.


Ovi: "Klik"
E (seurueen toinen äitihenkilö): "Onhan meillä avaimet?" 
J: "On! Mutta hakisiko joku vielä toiset varalta mukaan."
T (toinen isähenkilö): "Ne roikkuu siinä oven sisäpuolella lukossa"
E: "Tää ei aukee!"
J: "Aaa, joo... siinä ohjeessa luki, että ovi ei aukea ulkopuolelta, jos avain on sisäpuolella lukossa..."

Ei auennut ei! (Suomalais-espanjalainen ystäväpariskuntamme vahvisti, että tämä on ihan tyypillistä espanjalaisille oville.) Onneksi aurinko paistoi ja meillä oli kaikki tarpeellinen kokopäiväksi pakattuna mukaan. Alta aikayksikön seuranamme oli kourallinen avuliaita (ainoastaan espanjaa puhuvia) naapureita hämmästelemässä tilannetta. Paikalle hälytettiin talonmies, joka vastoin odotuksiamme (mañana, mañana) saapui puolessa tunnissa, aseinaan röntgenkuva(!) ja raaka voima. Lukkoseppäehdotuksillemme naurettiin päin naamaa, varteenotettavampaa olisi ollut kiivetä naapuriasunnon katon kautta parvekkeellemme, mutta me toivottoman tunnolliset suomalaiset olimme teljenneet parvekkeenkin oven lukkoon. Lähes tunnin hikoilun jälkeen talonmies onnistui murtautumaan sisään asuntoon!



Tapaus 2.


Kahden perheen reissun ehdottomia etuja oli, että tarvittaessa oli apukäsiä ja meitä hemmoteltiin jopa kahden keskisellä ajalla matkakavereiden jäädessä vahtimaan lapsosten unta. Päätimme siis perjantai-illan kunniaksi lähteä miehen kanssa ravintolaan syömään pidemmän kaavan mukaan. Innoissani tälläydyin uuteen mekkoon ja kaupan päälle saimme vielä kyydin kylälle toiselta isähenkilöltä.


Kuinka ollakkaan, tilattuamme ruoat ja viinit, tajusin puhelimeni pörisevän käsilaukussa. Näytöllä vilkkui toisen isäihmisen puhelinnumero. Ojensin puhelimen vaistomaisesti miehelleni ja jankutin "mitä, mitä???" koko puhelun ajan. Aluksi ajattelin, että poika ei suostunut nukahtamaan uudelleen ilman meitä. Kuullessani mieheni suusta sanat "no, mitä sitten tapahtui?" en enää tiennyt miten päin olla! Puhelun loputtua olin valmis pakkaamaan kimpsuni ja kampsuni ja juoksemaan takaisin asunnolle! Mieheni sai kuitenkin rauhoiteltua minut ja selitettyä, että kuskimme oli eksynyt tuon vajaan 4km matkalla (johon sisältyi käytännössä vain yksi käännös) ja ajanut moottorietä pitkin ties minne asti! Siinä sitten jännitettiin ja etäneuvottiin kuskia takaisin kartalle. Kaiken kukkuraksi lasten kanssa jääneen äidin puhelin temppuili, eikä hänelle misään vaiheessa saatu viestiä eksyneestä kuskista. Illan päätteeksi koko seurue saatiin kuitenkin turvallisesti perille ja lapset nukkuivat autuaan tietämättömänä mutkista matkassa.


Tapaus 3.


Teimme myös ekskursion korkealla vuoristossa sijaitsevaan vanhaan kaupunkiin. Ajomatka ajoitettiin lasten päikkäriaikaan ja matka serpentiinitietä ylöspäin sujui rattoisasti allekirjoittaneen kiljuessa korkeanpaikankammoaan pelkääjän paikalla. Ylhäällä ihasteltiin vanhan kaupungin puolta (joka lopulta osottautuikin uudeksi puoleksi) ja kauhisteltiin kaupunkia halkovaa syvää rotkoa. Ihan loppuun asti tätä reissua ei kuitenkaan ollut mietitty. Alaspäin lasketellessa molemmat lapset olivat wide awake ja itkivät hysteerisesti huonoa oloaan/korvissa tuntuvaa paine-eroa/mitä tahansa mitä pikkuvauvat/-lapset nyt ylipäätään itkevät. Mikäs sen mielenkiintoisempaa kuin pysähdellä tuon jyrkän ja kapean tien varteen...


Kaikesta tästä huolimatta tai juuri siksi, matkailu avartaa ja tällaiset tapaukset tekevät lomasta ikimuistoisen! Kiitos ihanasta matkaseurasta (ja muutamista kuvista) T & E & T junior!