maanantai 28. lokakuuta 2013

Ovikello

Jokainen meillä vieraillut tietää, ettei perheemme nelijalkaiset tiedä mitään parempaa kuin vieraat! Ja ovikellolle nämä Pavlovin koirat ovat sen verran ehdollistuneita, että sekoavat vaikka olisivat itse siinä ovikelloa soittavassa seurueessa. Tämän seurauksena "askartelin" pitkästä aikaa.



P.S. Tämä on Pavlova-kakku. Ballerina oli hän. Piti googlata.

torstai 24. lokakuuta 2013

Kuin kaksi marjaa

Hetkinen, onko meidän kasvatusmetodeissa jotain pielessä?

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

perjantai 4. lokakuuta 2013

Ollakko vai eikö olla?

Äitiysloman alussa haaveilin varovaisesti töihin palaamisesta melko pian, joskin toivoin voivani aloittaa osa-aikaisena. Nyt alkusyksyn aikana olen silmäillyt työpaikkailmoituksia, osa-aikaisia paikkoja olen löytänyt tasan kaksi... Töihin paluuta puoltaa ponnekkaasti se, että olen valmistunut nykyiseen ammattiini hiljattain ja ehdin olla vain hetken töissä ennen pojan syntymää. Kotiinjäämisen plussia tuskin tarvitsee juurikaan perustella, kauhuskenaariona näen silmissäni kuinka poika ottaa ensiaskeleensa hoidossa... Kaiken lisäksi taloudellisesti esim. 50% työajassa + hoitomaksussa ei juuri ole järkeä verrattuna kotihoidon tukeen + kuntalisään. Tätä on kaiketi toitotettu joka tuutissa, mutta nyt se vasta valkeni minulle konkretiassa. Olen siis tuudittautunut ajatukseen, että jatkan ensi vuonna kotiäitinä. Hyvä niin, poika on vielä pieni ja olemme juuri onnistuneet luomaan rutiineita sekä tutustumaan "kylän" palveluihin ja muihin perheisiin. Kunnes alkuviikosta löysin kolmannen hakukriteerini täyttävän ilmoituksen ja tänään luin Hesarista seuraavaa: "Säästöviikate uhkaa Helsingin lapsiperheitä... Käytännössä isoja liikkumavaroja meidän budjetissa voidaan saada aikaiseksi vain leikkaamalla radikaalisti kotihoidontuen Helsinki-lisää." Argh, nyt taas päätä puhki pohtimaan mitä tehdä...




P.S. Poika aavisti unikoulun tulon ja on nukkunut nyt uuden ennätyksensä 6h putkeen! Voi sitä iloa ja autuutta :D