maanantai 30. syyskuuta 2013

Puolikas kriisi

Poika on nyt puolivuotias. Mulla kytee puolivuotiaan äidin kriisi.

Kuvittelin, että tässä vaiheessa meillä on omat päivittäiset rutiinimme ja asioita olisi jo helpompi ennakoida. Mutta ei, vieläkin ollaan joka paikasta myöhässä, puen lapselle (ja itselleni) liikaa tai liian vähän, rytmi vaihtuu juuri kun luulen saavani siitä kiinni ja yöt ovat edelleen yhtä heräilyä. Suunnitelmallisuuden sijaan elämää helpottaa spontaanius, joka ei todellakaan ole aiemmin kuulunut ominaisuuksiini.

Jäädyin tässä taannoin, kun tulin yllätetyksi kysymyksellä "eikö olekki ihanaa olla äiti?" En vastannut riemunkiljahdusten saattelema "kyllä", vaikka arvasin, että sitä odotettiin. Mutta siis ihanaa? Onhan se ihanaa, mutta paljon, paljon muutakin. Sanoisin, että olen kasvanut äitiyteen vähitellen, tai paremminkin kasvan edelleen. Sen huoliin ja murheisiin, hartioita painavaan väsymykseen, niihin pieniin hetkiin, kun lapsen nauru kouraisee aivan sydämen pohjilta asti ja kun jään itselleni kiinni tuhisevan nyytin tuijottamisesta.

Tunteiden ristiriitaisuus on läsnä jatkuvasti. Toisena hetkenä huomaan olevani nyt se, jolla ei ole muuta kerrottavaa kuin se, mitä poika nyt osaa tai miten se nukkuu ja suurimpia uutisiani ovat kirppikseltä pilkkahintaan löytyneet lastenvaatteet. Kun taas toisena hetkenä olen ylenpalttisen kyllästynyt lukemaan toisten blogeista mitä lautaselle on tänään soseutettu (älkää huoliko, seuraavalla minuutilla taas klikkaan itseni lukemaan siitä ;)). Välillä selviän puolipäivää ajatellen, että kyllä se tästä, parempi vain tarttua hetkeen ja kyllä myöhemminkin ehtii olla aikaansaava, mutta hetkenpäästä en enää kestä, kun kaikki jää puolitiehen ja vatsamakkaratkin koristavat edelleen vyötäröäni.

On ehkä mennyt toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos tai sitten kukaan ei muistanut kertoa, että lapsen saaminen on ihan oikeastikkin yksi kehityskriiseistä. Terveyskirjasto kertoo, että "Kriisillä tarkoitetaan yleensä tilannetta, jolloin elämässä tapahtuu suuri muutos....Kehityskriisit muokkaavat omalta osaltaan ihmisen omaksi itsekseen." I'll say!

Puolivuotias menninkäisemme:

  • kääntyilee ja punkeaa istumaan
  • pyörii lattiatasossa vatsallaan ollessaan sekä nostelee takapuoltaan tai tukeutuu suoriin käsiinsä, vielä tämä ei toimi yhtäaikaa, etenee lähinnä taaksenpäin
  • tarttuu ja heiluttelee leluja yhdellä kädellä, läiskiminen ja puristelu on parasta
  • ei pysy millään paikallaan vaippaa vaihdettaessa
  • on karistellut hiuksiaan ja blondiutuu
  • on hiljainen tarkkailija isossa porukassa
  • nauraa hekottaa erityisesti kutittaessa tai koirien touhuja katsellessaan
  • syö hyvällä ruokahalulla lähes mitä vain ja kulauttaa päälle vielä maidotkin
  • ei meinaa enää mahtua 68cm vaatteisiin
  • rakastaa laululeikkejä ja hurjaa kyytiä
  • aloittaa koulun, unikoulun, loppuviikolla

maanantai 9. syyskuuta 2013

Minne katosi päivät

Elokuu oli ja meni. Blogi hiljeni. Suurin syyllinen lienee loma, toinen motivaation puute. Jättäkää nyt hyvät ihmiset (=lukijat?) merkkiä itsestänne kommentoimalla!

Niitä ristiäiskuvia! Näistä bileistä on jo vierähtänyt yli kolme kuukautta!


 



Oikeasti Tiitiäinen on jo näin iso poika (5kk)!