lauantai 26. joulukuuta 2009

Ja niin joulu joutui jo...


Tarkoituksena oli ottaa joulutervehdyskuva kahdesta karvatassusta, mutta osottautui mahdottomaksi yhtälöksi saada kaksi koiraa poseeraamaan samanaikaisesti...


Koristeissa ja paketeissa käytettiin tänä vuonna kekseliäisyyttä (siivoamisen välttelemiseksi)!


Ei niin perinteinen joulupöytä ja ähky!


Poseerausharjoittelu tuottaa tulosta... mistä se löysi jotain vihreää suuhunsa!?!

maanantai 21. joulukuuta 2009

Karvakuonojen kuulumiset

Työkaverin blogin innoittamina taltioitiin viikonloppuna Lukan aamuruokailu (tsekkaa; Ringon syömisnopeus). Ihan omiani höpöttelen tuossa videolla, todellisuudessa kuppi tyhjenee 26 sekuntissa!!! (Sillä Lukahan syöksyy kupille 4 sek kohdalla ja pois 30:n.) Varsinaista pikaruokaa! Periaatteessa siis sekunnin Ringoa nopeampi ateriointi, mutta toisaalta, onhan tuo suukin aika paljon suurempi! (Videolla koirille aiheuttaa pientä hämmennystä emännän uudelleen sisustama ja järjestelemä keittiö ruokakuppeineen.)


Lenni osallistui toissa viikonloppuna ensimmäiseen viralliseen näyttelyynsä, niinkin vaatimattomissa olosuhteissa kuin Messukeskuksessa! Hulinaa ja huisketta riitti, mutta Lenni otti kaiken tyynen rauhallisesti. Pohjoismaiden junnuvoittajaa ei Lennistä saatu, mutta arvostelu oli erittäin kannustava (EH).


"Balanced head. Adequate neck, prefer more shoulder angulation.
Good bone and feet, front needs to straighten. Good debt of chest.
Level topline. Good bend of stifle, well muscled quarters. Clean
straight hocks. Front movement needs more extension, rear movement
ok."

torstai 17. joulukuuta 2009

Kyllä neljä on liikaa ;)

Vauhtia riitti kun Lukan veli Leevi ja Silva olivat kylässä

maanantai 9. marraskuuta 2009

Mummomainos

Törmäsin johonkin niin hulvattoman hauskaan, että piti päästä jakamaan teidän kanssa! Nimittäin Anni Nykäsen sarjakuvablogiin "Mummo" osoitteessa: http://mummo.sarjakuvablogit.com

perjantai 6. marraskuuta 2009

Lenni 1v.

Tässä Lenni täyttää yhden vuoden (5.11.2009):
ONNEA LENNI!

Joku kysyi mistä tiedämme, että juuri Lenni on rikkonut olohuoneen tyynyjä... Tässä otos Lennin jokapäiväisestä käyttäytymisestä (tyynyt ovat jo päätyneet lattialle):

perjantai 23. lokakuuta 2009

Mä pullotan mun kyyneleet ja myyn ne Saharaan Missä niitä tarvitsee tuo kuiva karu maa...

Tänään oli hyvä syy tulla myöhään töihin, radiossa nimittäin muistutettiin Pukeudu Pinkkiin -päivästä, eikä auttanut kuin etsiä uusi asukokonaisuus kaapin pohjalta! Ja ilahduttavan moni muukin kulki kadulla pinkkiin sonnustautuneena ja itseasiassa täytyy myöntää, että ainakin minussa tempaus sai aikaan hymyn ja mukavan yhteisöllisyyden tunteen :). Muutenkin omasta näkökulmastani koko Roosa nauha -kampanja on tänä vuonna ollut erityisen onnistunut. Nauhan kevyt tuunaus à la Hanna Sarén oli tervetullutta tyylikästä vaihtelua. Ja vaikkei Idols oma suosikkiohjelmani olekkaan, niin Koop oli osuva valinta biisin tekijäksi, symppistyyppi! Eikä biisi itsessäänkään ole hassumpi (pahoin pelkäsin sen olevan ällö mussunmussu biisi).
"You danced on glass and never fell through."

Tänään täytyy vielä liputtaa toisenkin hyvän asian puolesta. Törmäsin (täällä) nimittäin brittiläiseen mainosvideoon ja olen 100 prosenttisesti sitä mieltä ettei video ole turhaa pelonlietsontaa!

perjantai 2. lokakuuta 2009

Reality bites

Reality-ohjelmien kulta-aika taitaa olla taakse jäänyttä elämää, mutta uskon, että ne ovat tulleet televisio-oppaaseen jäädäkseen. Henkilökohtaisesti olen saanut tarpeeksi Idolsista, BBstä, Selviytyjistä jne, mutta tunnustauduin kuitenkin muutamien tosi-TV -sarjojen katsojaksi. Hauskuutan itseäni mm. Hjalliksen Diili-ohjelmalla, mutta koska perheemme on menevää sorttia, ohjelma on tallennetta, sillä ohjelman suola on yhdessä ruotiminen ja päivittely.

Eilen alkoi kovasti odottamani Suomen Muodin huipulle! Olen seurannut ohjelman jenkkiversiota alusta alkaen. Ja odotus palkittiin, ainakin ensimmäinen jakso vei minut mennessään muodin ja taidokkaan käsityön maailmaan (koirat saivat rauhassa tehdä kepposiaan, olin niin syventynyt television antiin)! Kaiken kaikkiaan suunnittelijoiden ensimmäiset luomukset olivat huomattavasti laadukkaampia, kuin uskalsin odottaa. Toki mukaan mahtui muutama, jotka saivat vatsan vellomaan mm. Antti A:n sirkusmekko sekä Helyn lumikuningatarviritelmä. Eikä kyllä uponnut se pinkki luomuskaan... Lisäksi mulle oli vähän liikaa Olgan mallin tissien sivuprofiili (mä oon ehkä vähän vanhanaikanen). En olisi siis lähettänyt Hanna-Maariaa kotiin, mutta voitto meni maallikon silmissä oikeaan osoittesseen.


Erityisonnittelut ohjelman nettisivuille, paljon kuvia, paljon faktoja -> toimii! Eikä ohjelman Extrakaan ollut huonompi lisä. Extrassa esiteltiin mm. suomalaisia muotiblogeja, toivon, että katsojat innostuivat etsimään itselleen mieluisia blogeja, eivätkä seuraa orjallisesti mainostettujen blogien listaa. Extraan oli koottu myös kattava otos menestyneiden suomalaisten suunnittelijoiden ajatuksia ja pätkä muistutti mukavasti, että Suomesta löytyy liuta arvostettuja tekijöitä.

On kuitenkin muistettava, että kyseessä on viihdeohjelma, nauhoja on pätkitty niin, että ohjelmasta on saatu viihteellinen. Ei tarvitse olla ydinfyysikko, että huomaa jopa Diilin ja Muodin Huipulle -ohjelman kilpailijoissa yhtäläisiä piirteitä ja käytöstapoja.

Vinkki niille, jotka eivät tosi-TV:stä perusta. Suosittelen tsekkaamaan YLE FST5:n tanskalaisen komediasarjan "Kyllä nolottaa" (Klovn)! Hulvattoman hauska sarja kertoo kiusallisista ja noloista tilanteista, joihin päähenkilö Frank tahtomattaan joutuu, kerta toisensa jälkeen! Sarjaa esittää FST5, tiistaisin klo 21.30 (suomenkielisellä tekstillä)!



Kuvat: www.mtv3.fi/helmi/muodinhuipulle/

torstai 17. syyskuuta 2009

Ratkaisu

Tällä kertaa jäi arvoitus ratkaisematta! Mutta ei hätää, arvonta suoritettiin kaikkien vastanneiden kesken! Onnellinen voittaja on Heli ja palkinnoksi lähtee Duffyn levy!


Ja jottei kuva-arvoitus jää mietityttämään, tässä oikea vastaus! Kuvausmaisteri J pyrki ikuistamaan hetken, jolloin meidän pihassa oli samanaikaisesti koira ja fasaani! :)

maanantai 14. syyskuuta 2009

Röhröh?

Makaan sängyn pohjalla, kuumetta toista päivää ja paljon! Ilahduttakaa mua ja itseänne osallistumalla arvontaan, kun vielä ehditte (alla)!

torstai 10. syyskuuta 2009

Hurttia huumoria



"Tassutellen"-sarjakuvat ovat loistavia! Lisää täällä!
(Lennin nukkumaan asettautuminen jos jokin on taidetta!)

Bongasin tänään uuden tuttavuuden "Dog eat Doug" ja suosittelen tutustumaan siihen täällä!
(Meidän kauhukaksikko toimii juuri näin!)


(Ja ihan tuttua on tämäkin!)


(Ei lisättävää!)

Viimeisenä muttei vähäisimpänä tsekkaa Naurunappula: lazy dog!

Mistä näitä idiootteja oikein tulee?

Uskon tavanneeni eilen kaksi maailmanmestaria, urpouden maailmanmestaria! Jotta sinä, hyvä lukija, pystyisit virittäytymään tunnelmaan, kerrottakoon pohjustukseksi, että olen koko viikon hakannut päätä seinään harrastusten aiheuttamien käytännön ongelmien takia sekä saanut töissä lisää työtehtäviä, ja kyllä, juuri niitä kaikkein epämieluisimpia.

Mulla on tapana viisveisata logistisista mahdottomuuksista ja myös eilen oli pyrkimyksenä tehdä täysi työpäivä Helsingissä, singota vetämään voimistelua Espooseen ja vaihtaa valonnopeudella valmennettavaa ryhmää ja harjoituspaikkaa toiselle puolelle Espoota. Tämä kaikki oli tarkoitus sisällyttää 10 tuntiin (you do the math...) ja toki suoritin siirtymiset vihreällä joukkoliikenteellä. Suunnitelmani kuitenkin petti! Kuvittelin, että ehdin myös syödä jossain välissä ja erehdyin vielä luulemaan take-away fruitieta nerokkaaksi ratkaisuksi. Mutta kuinka kävikään... bussikuski (maailmanmestari nro 1) oli järkkymätön mielipiteessään, eikä ottanut minua linja-autonsa kyytiin fruitien kanssa! Selittelyni kannellisesta mukista kaikuivat kuuroille korville... Seuraava bussi sentään otti kyytiin, mutta kielsi jättämästä tyhjää mukia bussin roskakoriin!?!?!

Harkkojen jälkeen lähdin lenkittämään koiria. Lenkillä tapasin ensimmäistä kertaa meidän perheessä jo legendaksi muodostuneen koiranulkoiluttajan. Tämä legenda ei tunnu ymmärtävän suomea, tai sairastaa mahdollisesti tautia, joka kääntää hänen päässään lauseiden merkitykset päinvastaisiksi. Meillä on siis ollut kesän projektina opettaa koiriamme pois "Ihanaa koira(/kissa/jänis/fasaani/lapsi/ohikulkija/pysähtynyt auto)!!! -> Mennään äkkiä moikkaamaan!!!" -ajattelusta. (Luka + Lenni = 70 kg, muuta selitystä tälle pyrkimykselle tuskin tarvitaan.) Lenkillä muille ystävällisille ja tutustumisen haluisille koirille ja heidän isännilleen/emännilleen olemme kertoneet tästä pyrkimyksestä ja he ovat olleet hyvin ymmärtäväisiä. Mutta tämä mies (maailmanmestari nro 2) ei ota selityksiä kuuleviin korviinsa, täysin huolimatta äänensävystä tai voluumitasosta. Ei, hän ilahtuu joka kerta koiristamme ja aloittaa koirille lässyttämisen metrien päästä ja päästää oman "Mustinsa" flexissään pyörimään jalkoihin. Voi jumala**a! Ja... kas vain, niin pääsivät innosta räjähtämäisillään olevat koirat eilen minulta irti ja juoksivat hullun lailla ympäriinsä! Kyllähän ne palasivat ja lopulta jatkettiin matkaa, mutta episodi aiheutti noin 10 000 askeleen takapakin "hihnassa hihhuloimatta" -koulutuksessa... ARGH!!!!


P.S. Muista osallistua arvontaan (alla)!

keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Arvoitus!?!



Tällainen hauska "kesäkuva" löytyi koneelta. Ajattelin järjestää sen avulla blogin historian ensimmäisen arvonnan! Kysymys kuuluu "mitä kuvausmaisteri J on tässä kuvassa pyrkinyt ikuistamaan?" Jätä vastaus kommentilla, nimimerkillä varustettuna, arvon oikeinvastanneiden (rohkenen epäillä) kesken yllätyspalkinnon! Vastausaikaa annan ti 15.9. asti! Jänskää!

torstai 27. elokuuta 2009

Ei-voi-olla-totta-torstai!

Että tämmöinen torstai siitä sitten tuli... Mamman sydänkäpynen oli askarrellut aikansa kuluksi! (Uskoisitko, että tämä askartelija lenkitettiin ja koulutettiin eilen aivan rättipoikkiväsyneeksi?)


Iltapäivällä sitten maistui uni ahkeroinnin jälkeen! Huom! Pikkuprinssillä on oltava tyyny pään alla. Kaikkea sivusta seurannut (?) Kuningas Luka tyytyy vähempään.

Killerkeskiviikko

Aamu alkoi jo (tappo)tiistaina hankitulla syysmasennuksella ja kateuskänkkäränkällä. Joka puolella tuntuu tapahtuvan, ystäväni lähtevät kuka seikkailulle Aasiaan, kuka uuteen ällistyttävän hienoon työpaikkaan jne ja tuntuu, että itse katselen vaan vierestä... (Ja tällainen itsesääli toki ratkaisee kaiken...)

Mieltäni kohotti erityisesti erään 8-vuotiaan imarteleva kommentti. Olin pitämässä voimisteluharjoituksissa ja jaoimme salin pienten tyttöjen joukkueen kanssa. Myös "minit" tuntevat minut, mutta en ole nähnyt heitä hetkeen. Eräs kullannuppu huuteli kesken harjoitusten nimeäni ja minä tietenkin hymisin tyytyväisyyttäni, ettei minua ole tyysti unohdettu. Lopulta tyttö sai huhuiltua asiansa salin toisesta päästä: "Satuuuuuuuuuu, hei, sä oot lihonu!" Voitte vaan kuvitella ilmeeni tämän jälkeen! Erittäin mieltä ylentävää! (Toim. huom. Havaittu lihominen on ilmeisesti tapahtunut aikavälillä kesäkuu-elokuu.)

Kotiin päästyäni viis veisasin tästä kommentista (tai kapinoin sitä vastaan) ja söin pakastepizzan! Käperryin sohvalle peiton alle ja jäin odottelemaan Diiliä (kyllä, olen koukuttunut tähän tilaisuuteen arvostella ja naureskella räkäisesti omahyväisille "businessguruille"). Illan kruunasi se, että heräsin sohvalta vakuutellen koirille ja miehelle, että lepuutin silmiä vain viimeisen mainoskatkon aikana... kuinka ollakkaan Mr. Trump oli lausahtanut "you're fired" jo viisi minuuttia sitten.

Torstain tapahtumia odotellessa...

sunnuntai 23. elokuuta 2009

Laiska sunnuntai

Sunnuntaiaamupäivä (joka itseasiassa tuntui varhaiselta aamulta, kolmeen asti venyneen SingStar-illan jälkeen) vierähti Espoo Cinessä (Helsingissä kylläkin) hauskan ranskiksen parissa. La Vie d'artiste kuvaili piikikkäästi laulajan, kirjailijan ja näyttelijän "boheemia" taiteilijaelämää. Hieman ilkikurinen, mutta kuitenkin hyvin viihdyttävä pläjäys :).

Iltapäivällä olen puuhastellut mm. itsestäni Mad Men -hahmon, kiitos vinkistä Pupulandia-blogille.

Omasi pääset luomaan täällä!

perjantai 21. elokuuta 2009

Haaste otettu vastaan

Riitu haastoi ja mehän vastasimme:

Jos olisin...
...puu, niin olisin
S: paju (onko se puu?) J: tammi
...hedelmä, niin olisinS: persikka J: mango
...juoma, niin olisinS: kahvi J: olut
...auto, niin olisinS: wv touran (pysäköinti erikoisvarustein - mainosten uhri) J: bussi
...eläin, niin olisinS: heppa J: koala
...ääni, niin olisinS: koiran hännän huiskutus J: sateen ropina
...väri, niin olisinS: violetti J: punainen
...vaate, niin olisinS: kesämekko J: sortsit
...tekninen laite, niin olisinS: kaukosäädin J: kamera
...ruoka, niin olisinS: valkosuklaajuustokakku J: naudan sisäfile

(On muuten meikäläisen bravuuri - resepti!)


Haastan lukijat ja J:n myös seuraavaan tehtävään!
Vastaa kysymyksiin käyttäen ainoastaan biisien nimiä YHDELTÄ ARTISTILTA. Yritä olla toistamatta samaa biisin nimeä. Se on paljon vaikeampaa kuin luulet!

Valitse artistisi:
SCANDINAVIAN MUSIC GROUP


Oletko mies vai nainen?
Emmylou

Kuvaile itseäsi:
Solmu

Miltä nyt tuntuu:
Hölmö rakkaus

Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi:
Katu päättyy aurinkoon

Jos voisit mennä minne vaan, mihin menisit:
Casablanca

Mieleisin kuljetusmuotosi:
Itkevä lintu

Paras ystäväsi on:
Joisin viskin ja nousisin

Lempivärisi:
Mustana, maidolla, kylmänä, kuumana

Millainen sää on:
Lupaus kesästä

Lempivuorokaudenaika:
Huutelen pimeään

Jos elämäsi olisi TV-sarja, mikä sen nimi olisi:
Se sitä ja se tätä

Mitä elämä on sinulle:
Juhannus

Nykyinen parisuhteesi:
Nils sanoi jag älskar dig

Mikä mättää:
Etten säikytä kaloja

Odotan tulevalta:
Vieläkö soitan banjoa?

En pahastuisi:
Valmis

Pelkään:
Ilman sinua olen lyijyä

Paras neuvoni:
Rauhan laulu

Jos muuttaisin nimeni se olisi:
Rakas Maria

Päivän miete:
Missä olet Laila?

Miten tahtoisin kuolla:
Onni on perintöä

Mottoni:
Näin minä vihellän matkallani (tulossa mottoon täydellinen kuvakin!)

torstai 20. elokuuta 2009

Miksi sähköposti keksittiin?

Tämä sähköposti osui ja upposi ;)



Ja tässä Lennin taidonnäytteitä tältä kesältä! Koita tässä nyt sitten sisustaa uutta asuntoa...






(Yöpöytä hanke on siis edistynyt huomattavasti tästä.)

keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Lomareissu keskisuomeen

Käytiin koirien kanssa vähän kattelemassa Suomen metsiä ja hienojahan ne oli :)

Lenkki 1

Lenkki 2

edit: muutama kuva myös matkan varrelta!


Lukalla riitti haasteita penkinsuojuksen kanssa heti alkumatkasta!


Pysähdyttiin ihastuttavalla Pajutilalla!


Veljekset kuin ilvekset!

sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Luka 3 v.

Tarkkanenäinen hurmurimme täytti kolme vuotta! Onnea kulta!




P.S. Lisää blogipäivityksiä luvassa loman aikana!

tiistai 26. toukokuuta 2009

Luxus ja Lexus


Kiitos jälleen Jukalle upeasta kuvasta! Ja muuton häämöttäessä, kiitos koko koiramiittiporukalle hienoista hetkistä viimeisen kahden vuoden aikana!